Isohkoja rahoja, mutta Dagens Industrin mukaan GGF:n kassa on melko tyhjä. Toimitusjohtaja Hans Pandeya vakuuttaa kuitenkin, että rahat raavitaan kasaan:

”Vi sålde nyligen vårt dotterbolag i Kanada. Vi har också investerare som är väldigt intresserade av vara med. Det är svenskar i Stockholm, alla med gångavstånd från varandra. Jag kan inte namnge dem än.”

Sama tilanne tänäkin iltana, minulla oli satamillinen, mutta sitten huomasin puudeliaan ulkoiluttavan pariskunnan. He menivät pihalle toisin kuin minä, ja pysähtyivät arvatenkin keskustelemaan taiteen luonteesta. En kuullut mitä sanoja vaihdettiin, koska olin kuuloetäisyyden ulkopuolella, mutta syvällisiähän sellaiset keskustelut tuppaavat olemaan. Otin kuvan, vaatetaiteesta ja heistä, koirasta.

En omista vielä yhtään väärää objektiivia, opin tänään.

Curtisin dokkareita YouTubessa.
Errol Morris juttelee Curtisin kanssa (The Believer, 2006).

L: Musselsoppans vänner.

Pidän Spotifysta kovasti, ja sanoisin että se on jonkinlainen unelmaradio, jonka kautta voi kuunnella valitsemaansa musiikkia ja etsiä uutta. Ja linkittää muille. Välillä tulee mainoksia, hyväksyn sen. En epäile etteikö olisi tilanteita, jossa kuukausimaksu musiikkivirrasta on hyvä kauppa, mutta en näköjään ole siinä tilanteessa. Spotify on hyvä palvelu, vaikka se ei täysin muutakaan suhdettani musiikin ”omistamiseen”. Yksi olennainen piirre musiikin hankkimisessa on, että kun olen sen hankkinut, sen on soitava myös vaikkapa taskussa. Olohuone ja työhuone jakavat meillä jo saman musiikkikirjaston paikallisverkossa, ja .mp3-soittimella musiikkia voi viedä kodin ulkopuolelle. Maksan valitsemastani musiikista, mutta näyttää siltä etten ole valmis maksamaan kuukausimaksua mainoksettomasta streamauksesta.

En välttämättä edes vaikka saisin musiikin maksusta parempilaatuisena virtana: MikroPC:ssä kerrotaan, että Spotify on nyt tuplaamassa premium-asiakkaiden äänenlaadun.

Streamausta pitäisi luultavasti analysoida syvemmältä kuin mihin minä pystyn. Omistamisen ajatus istuu niin kovin tiukassa. On nimittäin niin, että jos vaikka maksan kuukausimaksua musiikkivirrasta, ja palvelu joskus lopetetaan, en palvelun logiikan mukaan ole menettänyt mitään. Koska maksan virrasta. Tunnetasolla tätä on vaikea hyväksyä. Jos maksan jostain, sen kuuluu jäädä minulle, kun olen rahoistani luopunut. Aikaisemmin kyse oli jostakin aineellisesta, sitten kyse oli säilytettävistä ykkösistä ja nollista. Mitä kauemmas edetään konkretiasta, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Saatan kuvitella örähdykset ja muminan jotka ovat säestäneet ensimmäistä kauppaa tai vaihtokauppaa. Ja perusajatuksen: Sinä saat tämän ja minä otan tuon, ja minulla on tämä vaikka sinä lähdet pois…

Among the most recognizable and ribald images in Japanese folk art is a rotund, jolly little bear-like animal, wearing a large straw hat and carrying a bottle of sake, and most unabashedly propped on top of his own enormous, dragging scrotum.

Mainitsen tästä isopallisesta veijarista (ei ihan jokapäiväinen epiteetti, mutta tässä tapauksessa oikeutettu), koska Pink Tentacle esittelee ukiyo-e-taiteilija Utagawa Kuniyoshin vanhoja puupiirroksia 1800-luvulta. (Linkki jälleen Ollilta). Niissä Tanukit demoavat suunnattomien kassiensa monikäyttöisyyttä. Obakemonossa mainitaan niiden venyvän ”jopa yli kahdeksan tatamin kokoon”. Rohkenen julkaista tässä yhden, sillä – toivottavasti pomonne ovat samaa mieltä – tuo koko ikään kuin tekee tästä taiteesta avotoimistokelpoista. Eihän näiden vaikuttavien kalastusvälineiden luonne edes paljastu, ellei teosta syynää vähän tarkemmin:

Aikaisemmin Kasassa on mainittu ainakin pari japanilaista monsteria, hitotsume-kozō ja kappa. Tämä blogi on niin vanha, itse asiassa muutaman päivän päästä 7 vuotta, että kaikenlaista on tullut sivuttua, myös liioitellusti kuvailtuja sukupuolielimiä ja japanilaista taidetta. Syyskuulta 2002:

Maallista kaupunkielämää kuvaava ukiyo-e eli ”leijuvan maailman taide” kehittyi aikoinaan vastapainona yleville ja henkistyneille (mm. buddhalaisille) aiheille kuvataiteessa. Yksi ukiyo-e:n alalaji oli shunga, ”kevätkuvat”, jossa seksiä voitiin kuvata myös eksplisiittisesti, ja erityisen tärkeätä näissä kuvissa tuntui olevan sukupuolielimien yksityiskohtainen ja liioitteleva esittely. Kuvataan juuri sitä, mikä nykypäivänä olisi mahdotonta. 1600-luvun puupiirroksista jopa puolet olivat aiheeltaan eroottisia, mutta tämä ei kiinnostanut Edo-kauden viranomaisia, jotka keskittivät tarmonsa poliittisesti ja uskonnollisesti tulenarkaan materiaaliin.

Alicea esittää australialainen Mia Wasikowska (s. 1989). Hmm, entäs tuo ikä? Leffan Wikipedia-sivulta selviää, että kyse onkin vähän vanhemman Liisan paluusta:

[T]he movie will incorporate many characters and narrative elements from Carroll’s books but is essentially a new story, Alice’s return to Wonderland. Tim Burton states that ”given what this story is, if Alice had this adventure as a little girl and now she’s going back all these years later, it’s a bit overgrown…[and there’s] a slightly haunted quality to Wonderland, even though it’s got strong elements of color.” She is now 17 years old and someone ”who doesn’t quite fit into Victorian society and structure.”

Henkilökohtaisesti odotan ehkä eniten Stephen Fryta irvikissana.

I lay it on a plate, adjusting the position for the most appetising effect and I taste it, bringing to bear my highly developed palate and honed critical faculties.

It is only at this point it becomes apparent that something in the process has gone terribly, terribly wrong. Mint, jam, strawberries and sausage meat only ever occur together in one place: the pants of a four year-old after a badly catered birthday party.

Tekstuuri muistuttaa kuulemma ”restauraatioajan ehkäisyvälinettä”. Jostain syystä ”natural hog casing” kuulostaa jopa luonnonsuolta vähemmän houkuttelevalta. Tuulalle kiitos linkistä. Onneksi ei ole krapulaa.

Ai niin, hyvää juhannusta kaikille!

Kalles Klätterträd: Att kunna flyga. Kalle miettii, millaista lentäminen mahtaisi olla. Tuli vain mieleen, että jaksaisikohan nykylapsi edes katsoa noin kiireetöntä meininkiä? Ehkä ei, ainakaan päätellen siitä mitä olen nähnyt joskus, kun lauantaiaamuna olen erehtynyt napsauttamaan näköradion päälle. Herranen aika sitä kaaosta ja meteliä! Tsk, tsk.

Kuva: Wikipedia Commons.