Kasa

Kova jätkä

Jussi Og, 6.2.2010 | 5 kommenttia

Satu empaattisesta meediokissasta

IS: Tämä kissa osaa ennustaa kuoleman – katso kuvat! Kiinnitin huomiota juttuun, koska vastikään YLE kertoi ennustajan kyvyillä varustetusta suomalaisesta kissasta: Kissa apuna vanhusten saattohoidossa. Sekä Rhode Islandin Oscarilla (josta uutisoitiin amerikkalaisessa mediassa jo vuonna 2007) että Aatu-kissalla on kaikesta päätellen kykyjä. Ainakin ne löytävät sairaiden vanhuksien joukosta rauhallisimmat lämmönlähteet. Normaalisti tällaisesta aineksesta syntyy kertomus vasta toimittajien päässä, mutta Oscarin tapauksessa fiilistely on alkanut jo lääketieteellisestä julkaisusta. Ei voi kertoa pelkästään, että karvaturri on mukava ja sen silittely voi tuntua mukavalta; siihen on liityttävä aavistus bonuksesta. Kun juttu sitten alkaa pyöriä mediassa, kissalla on jo yhteys tuonpuoliseen tai ainakin salaisia kykyjä. ”Oscar ei erehdy”, todetaan IS:ssa.

Tuossa Kontulan vanhustenkeskuksesta kertovassa jutussa on erikoista se, miten se otsikosta huolimatta oikeastaan ohittaa kissan; lyhyen ja arkisen jutun pääpaino on itse asiassa keskuksen pehmeissä menetelmissä (ei lepositeitä) ja uudessa tekniikassa (Taifuuni-järjestelmä poistaa hajuhaitat). Mutta otsikko toi varmaan klikkauksia, ja voiko tällaisen ingressin jälkeen olla lukematta juttua:

18-vuotias Aatu-kissa vaistoaa vanhuksen kuoleman lähestyvän. Se asettuu kuolevan viereen ja lepää lohtuna kunnes elämä on ihmisestä hiipunut.

Jenkeissä se olisi ollut uutisen pääaihe. Miten itsekäs eläin onkin suoranainen myötätunnon bodhisattva.

New England Journal of Medicine: A Day in the Life of Oscar the Cat.
Skeptimedia: Psychic Cat or Clever Doctor?

Jussi Og, 2.2.2010 | 2 kommenttia

Silloin oli silloin, mutta entä nyt?

Looking Into the Past on mielekiintoinen Flickr-ryhmä (pool), jossa mennyt ja nykyinen limittyvät.

Kuva: ”Sitting on a bench now/then” by uwgb admissions (cc)

Jussi Og, 27.1.2010 | Ei kommentteja

Haukottelijan potretti

Joseph Ducreux (1735–1802) ei ole minulle ennestään tuttu taiteilija. Luin eilen jutun hupaisasta hiphop-aiheisesta villityksestä (L), joka on kehittynyt erään hänen omakuvansa ympärille jollain meemitehtaalla. (Kuvissa käytetty arkaainen englanti tosin vilisee virheitä, nillin nillin.) Kyseinen omakuva on itse asiassa perin omituinen ja jollain tapaa… radikaali, ottaen huomioon että se on maalattu 1700-luvulla. Se on öljymaalaus, mutta hemmo poseeraa ja osoittaa sormellaan katsojaa aivan kuin kameran edessä. Vielä enemmän pidän kuitenkin tästä haukottelevasta omakuvasta. Molemmissa on jotain rienaavaa ja epäromanttista. Veikkaan, että vallitseva paradigma potrettimaalauksessa on tuohon maailmanaikaan ollut pönötys. On ehkä vieläkin.

Kuva: Wikimedia Commons.

Jussi Og, 22.1.2010 | 3 kommenttia

Jään sointi

Silent listening: Dispersion of Sound Waves in Ice Sheets. L: Waxy Links. Aika hurjan kuuloisia luonnonääniä tallennettu vedenalaisilla mikrofoneilla.

The most striking thing about these recordings is the synthetic-sounding descending tones caused by the phenomenon of the dispersion of sound waves. The high frequencies of the popping and cracking noises are transmitted faster by the ice than the deeper frequencies, which reach the listener with a time lag as glissandi sinking to almost bottomless depths.

Hienoin omakohtainen kuulohavainto jäästä on kuuden seitsemän vuoden takaa Pyhäjärveltä. Olimme Tuulan kanssa iltakävelyllä, ja kun lähestyimme rantaa, alkoi kuulua hyvin kirkasta ja kaunista ääntä: piu… piu…. piu piu piu… piu-piu-piu-piu-piu… Etääntyen. Kesti hetken ennen kuin tajusimme jonkun viskelevän kiviä jäälle. Rannassa huomasimme, ettei jäällä ollut lunta lainkaan ja että se oli vastikään jäätyneenä juuri sopivan ohutta olematta haurasta, mikä tietenkin loi sopivat akustiset olosuhteet ja takasi hienon soinnin. Kaiken lisäksi oli aivan tyyntä eli hiljaista. Oli ihmeellistä seistä rannalla ja heittää kiviä pimeään ja jäädä kuulostelemaan, kauanko ääni kestää, mihin kivi pysähtyy.

Itse asiassa kuvittelin tuolloin naiivisti, että juttu oli hienoudestaan huolimatta jotenkin arkinen. Kyllä tätä pääsee vielä joskus kokeilemaan. Vaan enpä ole sen koommin törmännyt yhtä hyviin olosuhteisiin ja yhtä kirkkaaseen jään klangiin. Luulen että elämässä on monia, monia tällaisia asioita.

Jussi Og, 14.1.2010 | 2 kommenttia

Musiikkitupla

Three Songs by Leadbelly, kolmen biisin lyhytelokuva. (Äijä itse ilmestyy kuvaan noin puolentoista minsan kohdalla.) Tarkempaa tietoa. L: MeFi.

TED: Herbie Hancock’s all star set (Marcus Miller bassossa ja Harvey Mason rummuissa). L: MeFi.

Jussi Og, 13.1.2010 | Yksi kommentti

Brooklynin kellonsoittajan virka-asunto

25 miljoonalla dollarilla saa tällaisen asunnon Brooklynista. Monikerroksisen kellotornin talon huipulta. Eivät kai nuo kellot voi olla toimivia? Missä koneisto on? Ehkä se on jokin ultrahieno, nykyaikainen ja (toivoa sopii) äänetön ratkaisu. Ei voi olla – alkuperäinen kello on varmaankin purettu, mutta rakennus on haluttu säilyttää ulkoisesti samannäköisenä. Joku MeFin kommentaattoreista huomautti, että kellonaikaa olisi vähän vaikea nähdä, kun asukas sammuttaa valot kämpästään.

Jussi Og, 7.1.2010 | Yksi kommentti